Antti Sarpila

Lohja Soi

Antti Sarpila

Antti Sarpila on yksi harvoja kansainvälisesti tunnettuja jazzmuusikoitamme. Hän soittaa klarinettia ja saksofonia. Sarpila asuu Suomessa, mutta esiintyy jatkuvasti solistina myös ympäri maailmaa. Häneltä on julkaistu jo yli 30 levytyskokonaisuutta.

Sarpila on ollut maailmankuulun amerikkalaisen jazzmuusikon Bob Wilberin oppilas 1980-luvulla. Yhteistyö jatkui ja huipentui 1988 ”Tribute to Benny Goodman” -konserttiin New Yorkin Carnegie Hallissa, jossa Sarpila esiintyi Bob Wilber Big Bandin solistina. Antti Sarpila on soittanut monien jazzin suurnimien kanssa. Esimerkkeinä voidaan pitää mm. Doc Cheathamia, Wild Bill Davisonia, Buddy DeFrancoa, Vic Dickensonia, Panama Francisia, Bob Haggartia, Scott Hamiltonia, Jake Hannaa ja John Henricsia. Sarpila on soittanut myös maailmankuulujen yhtyeiden kanssa, joista esimerkkejä ovat Count Basie Orchestra, Metropole Orchestra, Dutch Swing College Band. Sarpilan oma yhtye Antti Sarpila Swing Band vietti 35-vuotisjuhlaansa vuonna 2017. Sarpilalle on myönnetty mm. Suomen Jazzliitton arvostettu ”Yrjö”-palkinto vuonna 1997 ja Classic Jazz ry:n ”Louis Armstrong” -palkinto vuonna 1996.

Antti Sarpila esiintyy Lohja Soi -festivaaleilla:

ke 15.8. klo 19 Muistojen Bulevardi Lohjan Teatterissa
la 18.8. klo 20 Tähtiä ja Timantteja Museon yössä Lohjan Museolla

Liput Lohja Soi -esityksiin: NetTicket.fi