Hannu Lehtonen

Lohja Soi

Hannu Lehtonen

Hannu Lehtonen on suomalainen baritoni, jonka musiikkiura on kulkenut pelimannin penkiltä Sibelius-Akatemian kautta Lahden konservatorioon saksofonin lehtoriksi. Lehtonen on opiskellut laulua Lahden konservatoriossa, Sibelius-Akatemiassa ja erilaisilla kursseilla opettajinaan mm. Kalevi Koskinen, Sauli Tiilikainen, Pertti Lehtinen ja Risto Saarman.

Hannu Lehtonen on esiintynyt sekä saksofonistina että laulusolistina useissa Suomen sinfoniaorkestereissa, Savonlinnan Oopperajuhlilla, Suomen Kansallisoopperassa, Avanti!-orkesterissa, kaikissa maamme sotilassoittokunnissa ja lukuisissa yritys- ja yksityistilaisuuksissa. Yksityistilaisuuksista merkittävimpinä mainittakoon Tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotot vuosina 2002 ja 2003. Kaiken tämän lisäksi hän on ollut mukana useissa nykymusiikin levytyksissä, radio- ja televisio-ohjelmissa, oopperoissa sekä orkesteri- ja kamarimusiikkiteoksissa.

Lehtosen monipuolinen musiikkitarjonta mahdollistaa muuntautumisen erilaisiin musiikkityyleihin aina hengellisestä kirkkomusiikista baijerilaistyyliseen reippaaseen olutfestivaali-musiikkiin.

Hannu Lehtonen esiintyy Lohja Soi -festivaaleilla:

la 11.8. klo 11 Torilla Tavataan Lohjan torilla
ke 15.8. klo 19 Muistojen Bulevardi Lohjan Teatterissa
la 18.8. klo 11 Torilla Tavataan Lohjan torilla
la 18.8. klo 20 Tähtiä ja Timantteja Museon yössä Lohjan Museolla

Liput Lohja Soi -esityksiin: NetTicket.fi